Suomen Kiinteistönvälittäjät valittiin Suomen Yrittäjien Vuoden toimialajärjestöksi 2018

04.02.2019

Palkinto luovutettiin perjantaina 1.2.2019 ja sen vastaanottivat Suomen Kiinteistönvälittäjien SKVL:n toimitusjohtaja Jussi Mannerberg ja SKVL:n hallituksen jäsen yrittäjä Tuula Lindström Turusta.

”Olemme todella ylpeitä tästä tunnustuksesta”, toteaa Mannerberg. ”Kiitos kuuluu erityisesti meidän maanlaajuiselle paikallisten ammattilaisten verkostolle. Kaikki jäsenemme ovat yrittäjiä ja valtaosa yrityksistä ovat 1-3 hengen kiinteistönvälitystoimistoja. Tällä hetkellä yli 450 toimipisteen verkostossa toimii yli 1450 välitysalan ammattilaista”, hän jatkaa.

Suomen yrittäjien eri aluejärjestöissä toimii moni jäsenemme aktiivisesti ja olemme erittäin kiitollisia järjestön tehokkaasta tuesta ja aktiivisuudesta ajankohtaisissa yhteiskunnallisissa edunvalvontatehtävissä.

”Henkilökohtaisesti koen tämän parhaana mahdollisena palautteena siitä, että toimimme jäseniemme parhaaksi”, iloitsee Mannerberg. ”Olen ollut tässä tehtävässä tänään tasan kaksi vuotta ja sinä aikana on jäseniemme välitystoimintaa tekevien henkilöiden määrä kasvanut yli 35%. Jäsentemme yhteenlaskettu markkinaosuus järjestäytyneen välitysalan yritysten liikevaihdosta lähentelee jo viittäkymmentä prosenttia. Olemme yhdessä välitysalan merkittävin toimija, mutta kuitenkin olemme perinteisiä yrittäjiä Suomessa, omistuspohja on yksityisissä käsissä.”

Suomen Kiinteistönvälittäjät ry on myös noussut säännöllisten ja tarkkojen markkinaennusteidensa kautta asuntomarkkinoiden tuntosarveksi, joka palvelee neutraalilla tavalla kuluttajien intressejä. Neljä kertaa vuodessa julkaistava ennuste kertoo yllättävän suurella tarkkuudella mitä seuraava neljännesvuosi tuo tullessaan asuntojen kysyntään ja hintoihin sekä muihin alan trendeihin.
 


Lisätietoja:

Jussi Mannerberg, Suomen Kiinteistönvälittäjät ry:n toimitusjohtaja, jussi.mannerberkvl.fi,  p. 050 339 6214

Tero Tahkola, Suomen Kiinteistönvälittäjät ry:n puheenjohtaja, tero.tahkoliinteistotahkola.fi,  p. 0400 695 815

Suomen Kiinteistönvälittäjät ry on kiinteistönvälitysalan yrittäjien palvelu- ja edunvalvontajärjestö. SKVL:n jäsenyys takaa välittäjille ajantasaisen tiedon ja työvälineet sekä asiakkaille ammattitaitoisen ja turvallisen palvelun.  Liitto toimii yhdyssiteenä verkostossa, joka koostuu yli 400 paikallisesta kiinteistönvälitystoimistosta ympäri Suomen.

 

Takaisin