Ajankohtaista
KVKL: Kiinteistönvälityksessä liikevaihdot nousivat alkuvuonna - tunnelmat edelleen luottavaiset loppuvuoteen mentäessä
Kiinteistönvälityksessä alan liikevaihto on kasvanut tämän vuoden ensimmäisellä neljänneksellä 22,3 prosenttia vuoden 2009 vastaavaan aikaan verrattuna. Taso lähenee vuoden 2008 huippulukemia.
”Tunnelmien hienoinen rauhoittuminen kesää kohden tultaessa tuntuu markkinoiden näkökulmasta tervehdyttävältä ilmiöltä. Välitysalan toimintaympäristössä on nähtävissä, että kaupankäynnin piiriin ovat viime aikoina tulleet mukaan pääkaupunkiseudun lisäksi vahvemmin myös maan muutkin alueet. Näkymät asuntomarkkinoilla ja välitysalalla ovat loppuvuodelle yleisesti kohtuullisen positiiviset. Loppuvuonna merkittävimpiä tilannetta jonkin verran muuttavia tekijöitä on uudistuotannon valmistuminen. Lisääntyneen uudistuotannon myynnissä tullaan tarvitsemaan myös kiinteistönvälittäjien apua”, arvioi alan tunnelmia KVKL:n toimitusjohtaja Jukka Malila.
Kiinteistönvälitysalan Keskusliitto on kerännyt tiedot alan suhdannenäkymistä koko 2000-luvun ajan. Tilastokeskuksen laskennassa ovat mukana kaikki yritykset, jotka vaikuttavat toimialalla.
Kiinteistönvälityksen liikevaihto kääntyi rajuun laskuun maailmantalouden finanssikriisin myötä vuoden 2008 kolmannella neljänneksellä. Tuona vuonna 2008 alan toimijoiden liikevaihto kutistui 7,8 prosenttia. Aleneva kehitys jatkui vuoden 2009 ensimmäisellä puoliskolla. Trendi kääntyi nousuun ja suhdannetiulanne parani alkusyksystä 2009 huomattavasti ja liikevaihtoa kertyi jo 12,6 prosenttia enemmän kuin edellisvuoden vastaavalla jaksolla. Kiinteistövälitys kiri loppuvuotta kohden, jolloin 2009 viimeisellä neljänneksellä liikevaihto kasvoi peräti 39 prosenttia edellisvuoden vastaavasta jaksosta. Koko vuosi päätyi loppuvuoden menestyksestä johtuen hienoisesti plussalle.
Alkuvuonna 2010 suotuisa liikevaihdon kehitys jatkui 22,3 prosentin kasvulla. Alalla on toiminut yrityksiä maaliskuussa 1202 kappaletta, alkuvuonna hieman vähemmän.
Tämän vuoden alussa eli ensimmäisellä vuosineljänneksellä 63 prosenttia kiinteistövälitysalan yrityksistä kasvatti liikevaihtoaan. Jopa puolet yrityksistä kasvoi yli 15 prosenttia. Liikevaihto supistui puolestaan noin 450 välitysalan yrityksessä.
Liikevaihtoa kasvattaneiden kiinteistövälitysalan yritysten lukumäärä alkoi kasvaa jo viime vuoden lopulla. Tämän vuoden alussa oli pieni notkahdus. Kasvun vetureina ovat toimineet keskisuuret, 5-20 henkilöä työllistävät yritykset. Kasvusuuntaan ovat päässeet myös aivan pienet sekä yli 20 henkeä työllistävät välitysyritykset.
Ketjuuntuminen lisääntyy
Suhdannekatsauksen lisäksi Kiinteistönvälitysalan Keskusliitto teetti täydentävän kyselyn KVKL:n jäsenille tämän vuoden näkymistä. Vastaajat olivat sekä pääkaupunkiseudulta että muista kasvukeskuksista sekä kaupungeista ja kunnista.
Arvio yritysten tilanteesta loppuvuonna 2010 osoittaa, että alan yrittäjät katsovat yritysten määrän enimmäkseen pysyvän ennallaan, mutta yli 15 prosenttia vastaajista arvioi yritysten määrän lisääntyvän ja runsas neljännes vähentyvän. Välittäjien käytön asuntokaupassa uskotaan lisääntyvän jonkin verran.
Miltei 40 % yrityksistä katsoo, että toimialan ketjuuntuminen kasvaa entisestään ja 43 prosentin mielestä välittäjien määrä kasvaa. Asuntojen itsemyynnin katsoo vähentyvän noin kolmannes yrityksistä ja toisaalta 9 prosenttia arvelee välittäjien käytön vähentyvän.
Miten asettuvat markkinaosuudet tämän vuoden lopulla? Alan yrittäjät uskovat enimmäkseen, että kilpailutilanteessa markkinaosuudet pikemminkin muuttuvat kuin pysyvät ennallaan. Vilkasta asuntokaupan syksyä uumoilee valtaosa, mutta toisaalta kaupalliset odotukset saattavat hieman alittua ennakoidusta. Kun alan yrittäjät ennakoivat tämän vuoden loppupuolta, pahimmaksi peikoksi nousee useimpien mielestä pelko työttömyyden pahenemisesta. Ostajat odottelevat hintojen laskua, uskoo 44 prosenttia alan toimijoista. Merkittävä syy asuntokaupan viivästymiseen on myös se, että esimerkiksi pankit edellyttävät entisen asunnon myyntiä ennen uuden ostoa.
Erään vastanneet arvioivat, että myös julkisuuteen nostettu keskustelu korkovähennysten poistosta saattaa olla omiaan luomaan epävarmuutta ja hillitä omistusasunnon hankintaa siitäkin huolimatta, että ostajan tilanne olisi muuten vakaalla pohjalla.
Kevääseen verrattuna syksyllä 2010 liikkeellä ostajaryhmistä ovat välittäjien arvioiden mukaan erityisesti asunnonvaihtajat. Myös ensiasunnon ostajia ja vuokralla asuvia arvioidaan olevan liikkeellä. Isompia perheasuntojakin haetaan, mutta asuntoja sijoitusmielessä ostavia arvellaan olevan liikkeellä vain maltillisesti. Alhaisena jatkuva korkotaso ja riittämätön vuokratarjonta on omiaan työntämään vuokra-asujia omistusasuntomarkkinoille erityisesti suomalaisissa kasvukeskuksissa. 27 prosenttia vastanneista puolestaan arvioi, että työttömyyden kasvu vahvistaa kiinnostusta vuokramarkkinoita kohtaan ja heikentää loppuvuonna omistusasuntojen kysyntää.
Vakaus ja korkotaso vaikuttavat
KVKL:n kyselyssä alan toimijat saivat ilmaista myös vapaamuotoisesti näkemyksiään kiinteistönvälitystoiminnan loppuvuodesta. Vaikutuksia katsottiin olevan mm. euroalueen vakaudella, selvitäänkö Euroopassa Kreikan kriisistä. Mahdollinen korkotason nosto vaikuttaa asuntokauppaan. Tarjonnan katsottiin lisääntyvän koko markkinassa, arvoasunnoista on paikoitellen jopa ylitarjontaa.
Kiinteistönvälitysalalla uskotaan myös, että puhe asuntomarkkinoiden ylikuumenemisesta on alueellinen ilmiö, joka koskee etenkin Helsingin kantakaupungin aluetta. Tarjolla oleva asuntokaupan ristiriitainen informaatio ruokkii kuluttajien epävarmuutta. Asunto-osakeyhtiölain uudistus saattaa tehdä ostajista varovaisempia ja lain mukanaan tuomat vaatimukset vähentävät todennäköisesti halukkuutta myydä asunto ilman asiantuntijan apua.
Teksti: Helinä Hirvikorpi
Lisätietoja:
Toimitusjohtaja Jukka Malila
Kiinteistönvälitysalan Keskusliitto, KVKL
puh. 050 511 2100
jukka.malila@kvkl.fi




skvl.fi