Uutisarkisto
1.7.2011 13.57
Kauppa kävi myös alkuvuonna - välitysalan kasvu jatkui
Kiinteistönvälitysalalla toimivien yritysten liikevaihto kasvoi vuoden 2011 ensimmäisellä vuosineljänneksellä keskimäärin 5,2 prosenttia edelliseen vuoteen verrattuna. Toisella neljänneksellä alan liikevaihto kasvaa, mutta kasvutahti rauhoittuu hieman vuoden ensimmäiseen neljännekseen verrattuna, ennakoi Kiinteistönvälitysalan Keskusliitto (KVKL).
"Vuoden 2011 toinen neljännes on ollut välitystoiminnassa mielenkiintoinen. Huhtikuussa asuntokauppojen määrissä oli lievä, noin 10 prosentin notkahdus edelliseen vuoteen verrattuna, mutta toukokuussa tilanne korjautui. Kesäkuussakin kauppaa on tehty, mutta kaupantekotahtia on häirinnyt maan hallituksen aikaansaannin pitkittyminen, keskustelu talouden uhkatekijöistä ja kansan valmistautuminen kesälomakauteen. Kesäkuun lopulliset luvut saadaan hieman myöhemmin, mutta käytännössä alan liikevaihdon kasvutaso vuoden 2011 toisella kvartaalilla päätynee lähelle kolmea prosenttia", arvioi kehitystä Kiinteistönvälitysalan Keskusliiton toimitusjohtaja Jukka Malila.
Vaikka vuoden 2010 kasvulukuihin ei kiinteistönvälitysalalla alkuvuonna 2011 ylletäkään, on alkuvuosi 2011 ollut alalla kokonaisuutena hyvä.
Kvartaalit ja vuodet eivät ole kiinteistönvälitysalallakaan veljeksiä. Tilastokeskuksen laatiman kasvukatsauksen mukaan alkuvuonna 2011 toimialan kasvusta vastasivat tässä kvartaalissa alle viisi henkeä työllistävät yritykset: niiden liikevaihto kasvoi 7,4 prosenttia vuoden takaisesta vastaavasta ajankohdasta. Kaiken kaikkiaan 57 prosenttia alan yrityksistä oli kasvusuunnassa vuoden ensimmäisellä neljänneksellä.
Tammi-toukokuun kauppamäärät edellisvuoden tasolla
Asuntokauppaa tehtiin vuoden 2011 tammi-toukokuussa kokonaisuudessaan melko vilkkaasti. Vanhoja kerros-, rivi- ja omakotitaloasuntoja myytiin yhteensä lähes 26 500 kappaletta. Luku ylittää edellisvuoden vastaavan ajankohdan kokonaiskertymän noin 150 kappaleella.”Huhtikuun pienen notkahduksen jälkeen toukokuussa vanhoja kerros-, rivi- ja omakotitaloja myytiin hyvin eli reilusti yli 5 600 kappaletta. Näistä käytettyjä kerrostaloja oli noin 2900. Toteutuneiden kauppojen määrä ylsi tammi-toukokuussa käytännössä samalle tasolle kuin vuotta aikaisemmin”, Malila vahvistaa.
Kerrostaloasuntojen myyntiajat sekä huhti- että toukokuussa olivat keskimäärin täysin samat kuin vuotta aikaisemmin eli kahdeksan viikkoa. Kerrostaloasuntojen toteutuneet kauppahinnat olivat toukokuussa 2011 keskimäärin runsaat 2 350 euroa neliöltä. ”Hinnat ovat olleet viime vuosina noususuunnassa. Vertailun vuoksi voidaan todeta, että vuoden 2008 lopulla vastaava keskiarvoluku oli vielä alle 2000:n euron neliöltä”, Malila sanoo.
Tiedot toteutuneista asuntokaupoista ja hinnoista perustuvat kiinteistönvälittäjien hintaseurantapalvelusta saatuihin tietoihin.
Kevät tavallisesti vuoden vilkkainta kaupankäyntiaikaa
Asuntomarkkinoilla kaupankäynti on tavallisesti vilkkainta kevätkaudella maaliskuusta kesäkuun alkuun saakka, minkä jälkeen ihmiset keskittyvät lomanviettoon. Kesällä kauppoja voidaan tehdä tyypillisesti 10-20 prosenttia vähemmän kuin vuoden parhaina kuukausina.”Pidentyneet päivät ja luonnon herääminen vauhdittavat vapaa-ajan asuntokaupan lisäksi osaltaan rivitalo- ja omakotikauppaa erityisesti keväällä ja kesällä. Haaveet paremmasta asumisesta alkavat elämään vahvemmin valoisan ajan tullessa”, Malila sanoo.
Nykyisin vanhemmat harkitsevat entistä useammin oman asunnon hankkimista opiskelemaan lähtevälle jälkipolvelle. Tätä harkintaa vauhdittaa osaltaan kohonnut vuokrataso. Loppukesästä tyypillisesti pienten yksiöiden kauppa vilkastuu ja hinnatkin saattavat hypähtää ylöspäin etenkin yliopistokaupungeissa.
Inflaatio haukkaa ostovoimaa
Uusi hallitus leikkaa asuntolainojen verovähennysoikeutta. ”Vaikka korkovähennyksen muutos onkin tällä hetkellä keskustelun ytimessä täytyy muistaa, että markkinoiden toimintaan vaikuttavat monet muutkin tekijät kuin pelkästään korkojen verovähennysoikeuden suuruus”, Malila muistuttaa. Asuntokauppapäätöksiin vaikuttavia suurempia asioita ovat tällä hetkellä korkotason, energian ja polttoaineiden hintojen nousu – ne ovat tekijöitä, jotka lisäävät inflaatiopainetta. Käytettävissä olevien tulojen pienentyminen vaikuttaa markkinoilla toimivien ostajien ja myyjien tunnetilaan ja sitä kautta ostokäyttäytymiseen. Tilastokeskuksen kuluttajien luottamusindikaattorin tuoreet tulokset näyttivät kesäkuussa alhaisempia lukemia kuin aiemmin keväällä tai vuotta aiemmin.Valtakunnan infrastruktuurin rakentaminen vaikuttaa joskus myös asuntojen hintoihin. Espoossa länsimetron rakentaminen on jo nostanut asuntojen hintoja metron vaikutusalueella. Havaittava, hintoja nostava vaikutus oli niinikään muutama vuosi sitten ydinvoimalatyömaan käynnistymisellä Rauman seudulle. Vilkas uudistuotanto jollakin alueella on omiaan nostamaan saman alueen yleistä hintatasoa. Uudistuotanto toimiikin monessa tapauksessa hintojen nousun veturina.
Mökki kohtuulliselta etäisyydeltä kiinnostaa
Kansa on viime vuosina vaurastunut ja osa varallisuudesta suunnataan kotimaan mökkeilyyn. Kiinnostavimmat ja kalleimmat mökit sijaitsevat kohtuullisen ajomatkan päässä kasvukeskuksista. Etelä- ja Lounais-Suomen merenranta-alueilta löytyvät arvokkaimmat loma-asunnot.Yli 2,5 tunnin ajomatkan ylittävä automatka pääkaupunkiseudulta karsii tuntuvasti
ostajien kiinnostusta.
Perusvaatimuksena on tie perille ja sähköt. Mökin mukavuuksia arvostetaan entistä enemmän. Markkinat ovat tällä hetkellä kaiken kaikkiaan kaksijakoiset. ”Osa ostajista haluaa hyvin varustellun kopion omakotitalosta. Toinen osa ostajista näkee mökin ja mökkeilyn edelleen askeettisena toimintana, jossa sivistyneen elämänmenon vastapainoksi puuhaillaan yksinkertaisessa mummonmökissä. Silloin käyttövesi voidaan kantaa kaivosta ja puuceekin kelpaa”, Malila toteaa.
Ala haluaa kehittää koulutustasoa ja pätevyysvaatimuksia
Kiinteistönvälityksen Ammattilaiset -tutkimuksen mukaan kiinteistönvälitystyön parhaina puolina pidetään ihmisläheisyyttä ja tuloksellisuutta. Kiinteistönvälittäjät ovat mukana ihmisten elämän suurissa päätöksissä, mikä koetaan palkitsevaksi. Työssä tulokset ovat selkeästi näkyviä toisin kuin monessa muussa asiantuntijatyössä. Välittäjät pitävät myös itsenäisyydestä, joustavuudesta ja haasteellisuudesta.Välittäjät voivat suositella ammattiaan tuttavilleen. Asiat, joita välittäjät työssään muuttaisivat liittyvät alan arvostukseen ja työn epävarmuustekijöihin. Erityisesti tulojen epätasainen jakautuminen eri kuukausina häiritsee. ”Kiinteistönvälitysalan yritysten on tärkeää tunnistaa alan vahvuudet ja pitää niistä huolta, että ala on jatkossakin vetovoimainen kilpailtaessa työvoimasta muiden alojen kanssa”, toteaa Kiinteistönvälitysalan Keskusliiton toimitusjohtaja Jukka Malila.
Kiinteistönvälitysalalla on hyvät mahdollisuudet verrattain suuriinkin ansioihin. Vaihtelu on kuitenkin erittäin suurta ja peruspalkat pieniä. Työkokemus, koulutus ja LKV-pätevyys helpottavat työssä onnistumista, jolloin tulokset palkitsevat myös lisääntyneinä provisioina.
Kiinteistönvälitysalan Ammattilaiset -tutkimuksen mukaan välittäjien vähiten ansaitseva neljännes saa sairaanhoitajatasoiset ansiot, keskimäärin ansiot ovat lehtorin luokkaa ja ylin neljännes ansaitsee saman kuin yksityisen sektorin senioriasiantuntijat.
Teksti: Matti Valli
Lisätiedot:
Kiinteistönvälitysalan Keskusliitto ry
toimitusjohtaja
Jukka Malila
p. 050-5112100 tai KVKL keskus: p. 09-42827007


skvl.fi